16. maaliskuuta 2020

SITRUUNAJUUSTOKAKKU BROWNIEPOHJALLA


Mielessä on jo pitkään pyörinyt ajatus kokeilla browniepohjaa juustokakussa, 
nyt oli vihdoin aikaa päästä testaamaan tätä.
Samalla tein pääsiäistä ajatellen sitruunaisen juustokakun.
Tästä tulikin ihanan raikkaan makuinen juustokakku johon tuhti browniepohja sopii oikein hyvin.
Jos haluat valmistaa appelsiiniversion niin vaihda sitruunarahka appelsiinirahkaan ja
sitruunatuorejuusto appelsiinituorejuustoon.
Sekä kiilteessä käytä nesteenä 3 dl appelsiinimehua.

Browniepohja:
80 g tummaa suklaata
125 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,75 dl vehnäjauhoja
Valmistus:
Sulata voi ja paloiteltu suklaa kattilassa,sekoita tasaiseksi.
Lisää joukkoon sokerit ja munat yksitellen.Lisää loput aineet.
Sekoita hyvin ja paista irtopohjavuoassa,jonka olet vuorannut leivinpaperilla.
Vuoan halkaisija oli 20 cm.
Paista 175 asteessa n 20-25 min.Kokeile tikulla kypsyyttä välillä,pohja saa jäädä tahmeaksi.
Jätä pohja vuokaan ja anna jäähtyä.
Kun pohja on jäähtynyt niin valmista sitruunamassa.

Sitruunamassa:
2 prk valion sitruunarahkaa
1 prk valion sitruunatuorejuustoa
4 dl vispikermaa
1 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl limemehua
6 liivatelehteä
Valmistus:
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka,tuorejuusto ja sokerit.
Sekoita tasaiseksi.
Kuumenna limemehu ja liuota siihen pehmenneet liivatelehdet.
Anna jäähtyä hetken.
Lisää liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen samalla sekoittaen.
Sekoita massa hyvin ja kaada se jäähtyneen browniepohjan päälle.
Laita kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.
Valmista päälle kiille jos haluat.

Kiille:
1 sitruunan mehu
2 dl vettä
sokeria oman maun mukaan
3 liivatelehteä
Keltaista pastaväriä
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Puserra sitruunasta mehu ja sekoita se veteen (1,5 dl)ja lisää sokeria.
Kuumenna vesi (0,5 dl) ja sekoita siihen pehmenneet liivatelehdet.
Kaada liivateseos sitruunavesiseokseen ja sekoita hyvin.
Itse lisäsin vielä keltaista pastaväriä että sain lisää väriä kiilteeseen.
Kaada seos ohuena nauhana juustomassan päälle ja 
laita jääkaappiin hyytymään ainakin neljäksi tunniksi.


 Tässä appelsiiniversio :






12. tammikuuta 2020

BANAANILEIPÄ ELI BANANA BREAD


Tytär teki meillä tätä herkkua viimeviikolla ja ihastuin tähän niin että oli pakko 
tänään itsekin leipoa banaanileipää.
Leipä on makean makuista että menee ihan kahvin kanssa sellaisenaankin.
Itse söin kyllä myös voin kanssa sekä juustoa päällä, oli hyvää myös niinkin.
Ohje on löydetty K-ruoka sivustolta ja on helppo valmistaa.

Taikina
3 kypsää banaania
100 g voisulaa
1 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 dl pekaanipähkinöitä(hienonnettuna)
1 dl rusinoita
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa

Pinnalle
2 rkl siirappia
1 banaani
pekaanipähkinöitä

Valmistus
1.Voitele suorakaiteen muotoinen leipävuoka,litran vetoinen.
2.Muussaa banaanit haarukalla.
3.Sekoita kulhossa hieman jäähtynyt voisula,sokerit,muna ja banaanisose.
4.Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele taikinaan.
5.Kaada taikina vuokaan.Valuta leivän päälle siirappia ja koristele leipä halkaistulla 
banaanilla ja pekaanipähkinöillä.
6.Paista leipää 175 asteessa keskitasolla 50 min.
Peitä tarvittaessa leivinpaperilla jos pinta alkaa tummumaan liikaa.
7.Anna leivän jäähtyä ennen kuin irrotat sen vuoasta.

4. joulukuuta 2019

JOULUINEN BANOFFEE



Herkku joka valmistuu helposti,nopeasti ja ilman uunia.
Näin jouluna tälläinen helppo resepti onkin kiva kun on muutenkin kaikenlaista touhua ja tohinaa.
Haluankin toivottaa mukavaa joulun odotusta kaikille.
Resepti on alunperin Emma IIvanaisen ja löytyy myös hänen kirjasta Emman makea joulu

Pohja:
120 g sulatettua voita
300 g piparkakkuja

Täyte:
1 tölkki(397g) kondensoitua maitoa
n.200g puolukoita
4 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria


Valmistus:
Pingota leivinpaperi 24 cm kokoisen irtopohjavuoan pohjalle.
Sekoita keskenään sulatettu voi ja murskatut piparkakut.
Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille.
Levitä pinnalle kinuski ja puolukat.Siirrä vuoka hetkeksi jääkaappiin.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla.
Siirrä kakku tarjoilulautaselle ja pursota(tai lusikoi) kermavaahto kakun päälle.
Koristele puolukoilla ja piparinmuruilla.


1. lokakuuta 2019

PAISTETTU VADELMAJUUSTOKAKKU


Uunissa paistettavat juustokakut on jäänyt minulla aivan liian vähälle huomiolle 
ja ihan turhaan koska nämä on erittäin helppoja valmistaa ja ennenkaikkea meheviä.
Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Tämän tein jo loppukesällä kun vadelma-aika oli parhaimmillaan 
mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa tämän ohjeen tänne.

Pohja:
100g voita
150g digestive keksejä

Täyte:
600g tuorejuustoa
1 limen mehu
3 rkl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
200g valkosuklaata
2tl vaniljasokeria
200g vadelmia(tuoreita)

Valmistus:
1.Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2.Sulata voi.Murskaa keksit ja sekoita keksimurska voisulan kanssa.
3.Voitele ja vuoraa leivinpaperilla pyöreä irtopohjavuoka (20-22cm).
Painele keksimassa vuoan pohjalle ja reunoille.
4.Pehmennä tuorejuusto sähkövatkaimella.
5.Lisää limen mehu,vehnäjauhot ja vaniljasokeri.
6.Lisää munat yksitellen välissä hyvin sekoittaen.
7.Sulata suklaa mikrossa ja lisää se ohuena nauhana seokseen kokoajan sekoittaen.
8.Lisää lopuksi joukkoon vadelmat ja sekoita varovaisesti tasaiseksi.
Kaada täyte pohjan päälle.
9.Paista kakku 175 asteessa uunin alatasossa noin 50-60 min.
Peitä kakku leivinpaperilla loppuvaiheessa jos näyttää että se alkaa tummumaan liikaa.
10.Anna kakun jäähtyä vuoassa.
11.Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele tuoreilla vadelmilla.





10. huhtikuuta 2019

FETA-PINAATTIPIIRAKKA


Tämä on kyllä yksi parhaista suolaisista piirakoista mitä koskaan olen syönyt.
Tässä on pohjana käytetty valion sivuilta löytämääni ohjetta 
ja itse käytän tätä pohjan ohjetta aika usein kun teen suolaisia piirakoita ja 
täyte on löydetty puolestaan k-ruoka sivustolta.
Tänään taas tein tätä kun ystävä tulossa kahville ja hän on myös "hulluna" tähän piirakkaan.

Pohja:
3 dl sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
3/4 dl juoksevaa margariinia
3/4 dl maitoa

Täyte:
1 ps (150g) pinaattia (pakaste)
250 g fetajuustoa
1 tl oreganoa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
suolaa
2 dl kuohu-tai vispikermaa
2 kananmunaa
75 g juustoraastetta
kirsikkatomaatteja

Valmistus:
Tee ensin pohja.
Sekoita sämpyläjauhot,leivinjauhe ja suola.Lisää rasva ja maito.
Sekoita taikina tasaiseksi.Taputtele voidellun piirasvuoan pohjalle ja 
reunoille (halkaisija 24 cm).Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 min.
Valmista täyte.
Sulata pinaatti ja hienonna fetajuusto.Sekoita ne keskenään.
Lisää mausteet,kerma,kananmunat ja juustoraaste.
Sekoita ja kaada seos esipaistetun pohjan päälle.
Puolita kirsikkatomaatit ja painele niitä piirakan päälle.
Paista piirakkaa 200 asteessa 35-40 min.
Kypsän piirakan päälle voi laittaa koristeeksi jos haluaa 
fetajuustoa,kirsikkatomaatteja ja rucolaa.




18. helmikuuta 2019

KEY LIME PIE ELI LIMETTIPIIRAKKA



Tämä on ihanan raikas eikä ollenkaan liian makea piirakka.
Ohje on alunperin k-ruoka sivustolta löydetty ja tykästyin kovasti tähän,
monta kertaa tehnyt tätä jo.

Pohja:
200 g digestivekeksejä
80 g voita sulatettuna

Täyte:
4 kananmunan keltuaista
1 prk(397g) kondensoitua,makeutettua  maitoa
3 limetin mehu
2 tl limetin raastettua kuorta

Koristeeksi:
1-2 dl vispikermaa
limen viipaleita

Valmistus:
1.Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle(halkaisija 20-22 cm).
Hienonna keksit ja lisää voisula.Sekoita tasaiseksi.
Painele keksiseos vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille.
Paista pohjaa 175 asteessa noin 8 min.
2.Vatkaa sähkövatkaimella keltuaisten rakenne rikki kulhossa.
Lisää sekaan kondensoitu maito,limen mehu ja raastettu limetin kuori.
Vatkaa seos tasaiseksi.Kaada täyte pohjan päälle.
3.Paista 175 asteessa uunin alatasolla 10-15 min.
Ota uunista ja piirakan keskusta heiluu vielä tässä vaiheessa.
Jäähdytä piirakka ja laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi,mielellään yön yli.
Irroita piirakka vuoasta vasta jäähtyneenä.
4.Vaahdota kerma koristelua varten ja koristele piirakka.

22. tammikuuta 2019

SIEMENNÄKKÄRI



Tässä ohje ihan taivaallisen hyvään siemennäkkäriin!
Kannattaa melkeinpä pari pellillistä valmistaa kerralla ettei heti lopu kesken.
Helppo tehdä,ainoa aikaa vievä vaihe on uunissa kypsymiseen menevä aika.

Aineet:
2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
2,5 dl kiehuvaa vettä
0,5 dl öljyä
Sormisuolaa

Valmistus:
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Kiehauta vesi vedenkeittimessä.
Lisää vesi ja öljy.Sekoita tasaiseksi.
Kaada massa leivinpaperin päälle pellille.
Laita käsi muovipussiin ja levitä sen avulla taikina tasaiseksi.
Ripottele pinnalle sormisuolaa.
Paista näkkäriä 150 asteessa noin tunnin verran.